
Mestarit ja kannattajat: kädet ylös - taas!
Kärppä eli portimo (Mustela erminea) on näätäeläimiin kuuluva pienikokoinen petoeläin, joka elää pohjoisen palonpuoliskon suotuisissa oloissa, muun muassa Pohjois- Suomessa kanta on vahva. Myös paikoin ympäri Suomen etenkin etelässä kärppää esiintyy hyvinkin villinä.
Kärpällä on vihollisia, jotka saalistavat sitä vuodesta toiseen. Kärppä on kuitenkin nopea eläin, joten saalistaja saa sen harvoin kiinni. Suomessa kärpällä on muodostunut erikoislaatuinen tapa. Kohdatessaan vihollisen se haluaa viedä kaiken. Mutta muuten kärppä on lempeä ja hyväntahtoinen. Pohjois-suomalainen kärppä on viekoitellut puoli Suomea suojelemaan sitä.
Pohjois-suomalainen Kärppä on saanut koko 2000-luvun kohdata vaarallisia vastustajia mm. pantterin, ketun ja ilveksen kanssa on käyty taistoa, mutta kärppä on nopeudellaan lähes aina mennyt edellä. Tosin poikkeuksiakin on.
Syksyn tullessa kärppä teroittaa kyntensä, kiillottaa turkkinsa kauniin valkoiseksi ja lankkaa hännän päänsä pikimustaksi.
Se on merkki siitä, että Kärppä on valmiina taistoon niin luonnossa kuin Pohjois-suomalaisessa jääkiekossa. Näin käyttäytyvän kärppä lauman kutsumanimi on OULUN KÄRPÄT!
Kiillota sinäkin turkkisi ja sonnustaudu Kärppä fanituotteilla. On tärkeää, että Oulu näkyy ja kuuluu.
Terveisin,
Kärpätshop
|
|
|
 |
|
Fanipaita lasten..Kärppien virallinen fanipaita
Logo brodeerattu / applikoitu.
Hinta 65 €
Huom!.. |
|